Hilmaa kiinnostivat lähinnä pöydältä leijailevat ihanat savupeurapaistin tuoksut ilman sen kummempia periaatteita. Hilma oli ihan varma, että Risto olisi mielellään tarjonnut sille palan, mutta ope, vanha tiukkapipo, kielsi sen. Miten epäreilua!
Hilma hakeutui loukkaantuneena pöydän alle. Pöydän päällä kynä tuntui suihkaavan loputtoman kauan. Kesti ja kesti. Onneksi ope ymmärsi päästää Hilman ulos välillä. Hilman mielestä oli hauskaa juosta taloa ympäri siltä ovelta, jolta pääsi ulos, sille, jolta alunperin tultiin sisälle. Se oli hyvää liikuntaa, koska talo tosiaan on piiiitkä!
Kiitos Risto vielä, kun sittenkin muistit minua, Hilmaa, ikuista ystävääsi! Järsin peuranluuta koko illan ja aamulla sain tehdä opelle jäynää, kun ei meinannut nousta. Yritin tälläkertaa piilottaa luun jalkopäähän peiton alle. Hahaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti